Phuket, ekat koulupäivät ja Phi Phi Islands

Phuket. Finally.

Tulin lentokentälle joskus kaheksan aikaa illalla, vieläki suht kalpeena. Otin koneessa riskin ja söin jonku sämpylän ja jälkkärin mitkä Thai Airways tarjos. Vähä jännitti et pysyykö sisällä, mut pysyhän se. Ei ollu siihen mennessä pysyny nimittäin edes vesi..

Pääsin ulos terminaalista ja tein the ultimate turistivirheen: otin ekan taksin mitä mulle tarjottiin. En ees tiiä oliks se oikeesti taksi, vai joku heppu vaan joka keräs rahaa dokaamiseen sillä, et se heitti mut lentokentältä Kathuun. Heti ku istuttiin autoon ni huomasin et hitto mikä viinanlöyhkä siit äijästä lähtee. Se puhuki vähän takellellen, mut ajattelin et sil on vaan huono englanti. Nojoo, pääsin perille, mut se otti kyl ylihintaa. Tiesin sen jo siinä ku käveltiin sinne taksille, ja katoin niiden oikeiden taksikuskien ilmeitä. Kannattaa AINA, vertaa hintoja, varsinki lentokentillä ja tollasilla mestoilla missä on paljon tarjontaa ja paljon turisteja.

Tulin siis Kathuun joskus ysin jälkeen, ja kysyttiin tietä hostelliin nimeltä Baan Panyah. Olin kattonu sen netistä, ja Asia Exchangen orientaatiokirjeessäki oli entiset opiskelijat paikkaa suositellu. Seki löyty hetken päästä, ja marssin sisään. Vastassa oli vanha ukkeli mistä tuli mulle mieleen se Karate Kidin Sensei. Mikäs Mr. Miyazaki se nyt olikaa. Se puhu tosi huonoo englantii, ja meinas olla hankalaa hoitaa se huoneen lunastus. Olin netistä urpona varannu jo deluxe-huoneen valmiiks, mut oisin halunnu vaihtaa sen pienempään. Mihin hittoon mä muka tarviin jotain deluxe-huonetta yksinäni?? Mr. Miyazaki oli kuitenki sen verran kujalla, et turhauduin lopulta ja otin sen huoneen minkä olin varannuki. Halpa se oli enikeis. Siinä ku säädettiin, siihe aulaan tuli aika pohjoismaalasen näkönen pariskunta, jotka sit pienen pälyilyn jälkeen sanoki ”morjens”. Esiteltiin toisemme, ja ne oli kans tulossa opiskelee Prince of Songkla Universityyn. Siitä asti ollaan pyöritty kimpassa ja nyt asutaan samas talossa. Täst talosta myöhemmin lisää. Kävelin lähimmälle seven-elevenille nostamaan rahaa maksaakseni sen huoneen, ja ostin iltapalaa. Asetuin siis huoneeseeni, ja tää pariskunta oliki majottunu mun huonetta vastapäätä.

Vietin ekan iltani Phuketissa juoden Singhaa ja kattoen Muay Thaita telkkarista. Tuntu hyvältä.

Jouni ja Laura asusteli Patongilla, vaan kivenheiton päässä Patong Beachiltä. Nähtiin seuraavana päivänä. Mä käppäilin Panyahista koululle, ja sovittiin et nähään siinä jossain. Ne oli jo vuokrannu skootterin, ja lähti tulee Patongilta sinne päin. Kävin kampuksella vähän ihmettelemässä ja ottamas kuvia. Menin istuu ihan koulun porttien viereen, yhteen ravintolaan, kaljalle tai syömään, en muista.

Tän ravintolan nimi on thaimaalainen, mut se tarkottaa ”Yliopistolla”. Sen omistaa britti nimeltä Justin. Siin on avulias heppu. Ja sil on myös hyvä bisnesvainu. Ollaan nimittäin syydetty aika paljon bahteja sille. Sillon ku tultiin ni käytiin siin vaan syömäs ja käyttämäs nettii kämpän ettimiseen. Se autto meitä. Se tuns porukkaa ja neuvo mistä kannattaa ettii ja mitä kannattaa maksaa. Kyseltii myöski skoottereita ja se ties pari mestaa. Meijän saapumisen jälkeen siihen ilmesty kyltti ”Tervetuloa kaikki opiskelijat Suomessa!”. Taidettiin mainita et meit on tulos 80 suomalaista ja äijä haisto rahan, hahaha. Se on nimittäin alkanu vuokraa skoottereitaki siinä, ja välil markkinoi jotai bileitä ku käydään. Ja me käydään siinä aika usein. Niil oli aluks ruokalistatki vaan thaiks ja se aina kyseli mitä voitais haluta. Nyt siel on englantilaisesta aamiaisesta lähtien kaikennäköstä, ja listat englanniks. Ja kauppa käy!

Jouni ja Laura tuli sinne, ja tää uuski pariskunta, Juuso ja Susanne (AKA Sussu) pölähti siihen kans. Alettiin yhes ettii asuntoja, ja hitto et etittiinki kauan. Melkeen kaks viikkoo! 24.9. alotettiin metsästys, 27.pvä alko koulu, ja 6.10 muutettiin vihdoinki kymmenen hengen voimin Rawaille.

Orientaatioviikko meni hyvin. Aika perushommii: tutustuttiin kampukseen, rakennuksiin, opettajiin ja toisiimme. Saatiin infoo koulun ja Asia Exchangen toimintatavoista ja ah, lähettiin perjantaina päivällä viikonlopuks Phi Phi Don Islandille. Vapaa-aikaa ei kauheesti jääny, ku kämppää etittiin aika intensiivisesti.

Phi Phi oli hyvä keissi. Tosin vähän hävetti ku ryysittiin sinne lautalle vajaan kaheksankymmenen länkkärin voimin. Lauttamatka kesti pari tuntii, ja siinä ehtiki jo pari Singhaa tuhoomaan. Perillä mua alko vituttaa tää ala mitä opiskelen, taas. Matkailu tuhoo kaiken siistin. Juujuu, se tuo vaurautta paikallisille, ja parantaa niiden oloja. Mut mitä niille tapahtuu loppujen lopuks? Suurin osa, ellei kaikki, silläki saarella saa elantonsa meijän rikkaiden hyvinvointivaltion kakaroiden paapomisesta ja palvelemisesta. Ja me kehataan viel valittaa et ne pyytää ylihintaa jos joku ateria maksaa 4 euroo. Se on totta et ne koittaa ”kusettaa” ja saada isompaa katetta, mut camoon, sul on varaa maksaa siitä puusammakosta sataviiskyt bahtii (3,5e) sen sijaan, et alkaisit tinkimään sitä johonki 100 bahtiin. Pointti mitä ajan takaa on se, et se paikka on ollu joskus paratiisi. PA-RA-TII-SI. Just sellanen paikka mistä siellä kuvattu The Beach –leffa kertoo. En jaksa alkaa selostaa sen kulkuu, mut kannattaa kattoo. Unelma. Turkoosia vettä, korallia, valkosta hiekkaa, viidakkoo, ja jylhiä kallioita. Kylmät väreet tuli ku aloin miettii, et jos oisin ollu se joka ne saaret löytää.

Kuvitellaan hetki:

 Täydellinen luonnonrauha. Keskellä merta, ei tietookaan sivistyksestä. Siellä mä oisin ollu, maannu ehkä hiekalla, ehkä bambuveneessä, ehkä puumajassa, ehkä oisin tajunnu ottaa riippumaton messiin. Jonku aikaa, puhutaan kuukausista, olisin nauttinu olostani, syöny mitä löytäny ja ollu itekseni ajatusteni kanssa. Ehkä oisin kesyttäny jonku eläimen mulle seuraks. Alkaa menee aika tarzaniks.

Yks päivä nousen mun riippumatosta, otan huikan mehuu kookospähkinästä, venyttelen vähän ja avaan sit vasta silmät. Horisontista lähestyy laiva. Ne rantautuu, ihastelee mun saarta ja asettuu sinne. Ne sattuu olemaan elokuvaporukkaa, ja päättää tehä mun saarella kuvattavan elokuvan. Enhän mä siitä mitään rahaa saa, ei se saari oikeesti oo mun. No, aikaa kuluu ja ne tekee sen leffan. Okei, mä voin majottuu muualla eikä ne häiritse mua.

Menee pari vuotta. Se saari, MUN saari, on täynnä turisteja, ja joka paikassa rakennetaan uutta ravintolaa ja hotellia ja hierontapaikkaa. Ai vittu että vituttaa.

Pocahontas & Tarzan, I feel you.

Huh. Sain purkaa ni nyt voi taas jatkaa. Etittiin hostelli, ja saatiinki ihan hyvä diili aika läheltä rantaa. Allas vallotettiin ihan ekaks, ja sit alkoki olee jo ruuan ja juoman aika. Bucketit tuli tutuiks tolla reissulla, huhhuh. Syötiin meijän hotellin vieressä, Bora Bora –nimisessä paikassa, joka oli ennen ollu joku bilemesta, mut nyt siel soi suurimmaks osaks joku country-musiikki, joka sopi mun mielestä Phi Phille ku kyrpä Pamelalle. Jos joku miettii mun suuntautumista, ni kyrpä Pamelalla ei oo hyvä juttu. Lähettiin siitä porukalla pohjosempaan, kohti baarii jossa oltiin sovittu näkevämme koko poppoolla. Baarin nimi oli Hippies. Siel oli tulishow’ta, limboo, hyppynaruu ja halpaa viinaa ämpäreissä. Oli hauskaa hitto vie. Toi baarielämä ei vaan jotenki jaksa enää innostaa mua samal tavalla ku entisinä päivinä. Lähin siis, pienel riskillä mut humalassa tuntu hyvält idealta, yksinäni kävelee kämpille ennen muita. Kävi tuuri, enkä tullu ryöstetyks. 

Seuraavana päivänä käytiin snorklailemassa. Wau. Koralli ei ollu mitenkää kummosen väristä, mut kalat oli kyl värikkäitä, ja vesi matalaa ja turkoosia. Se oli yllättävän chilliä puuhaa. Meijän venekuski otti nokosia sil aikaa ku lilluttiin vedessä ja ihmeteltiin fisuja. Oli aluks jotenki kuumottavaa nähä ne kaikki merisiilit ja muutenki, mut siihen tottu ja pysty nopeesti rentoutuu. Hitto mä odotan sitä et pääsen sukeltaa! Raya Diversin heput asuu meijän naapurikämpässä, ja on kuulemma tulossa esittelee toimintaansa meijän koululle. Naapurialee? Perhaps! Ilta meni taas keitoissa, mut tällä kertaa olin aika fiiliksissä. Olin nimittäin netistä kattonu semmosen paikan ku Reggae Bar, missä oli Muay Thai –kehä keskellä sitä baaria! Huh, unelmaaaaaaaaAAA! Oli kyl aika rävellyksen näkösiä matseja, sinne nimittäin sai mennä kuka vaan tappelee, palkintona ilmanen ämpäri viinaa, haha. Välillä oli ihan paikallismyllyjäki mis oli parempi meno, mut niis oli sit aika paljon tätä show-aspektii. Ne heitti jotain hulluja hyppypotkuja ja –polvia, kaatuili ja lens ulos kehästä. Mut niist näki et ne haldas homman, joka tapauksessa. Oltiin siellä jonku aikaa, ja lähettiin taas Hippiesiin. Jes. Vähän ois voinu jotain muutaki järjestäjät keksii, mut mikäs siinä. 

Seuraavana aamuna sattu päähän, ja reissu oli ohi. Kaks tuntii siin samassa lautassa, krapulassa. Ei hyvä.   

Bali roadtrip..

Ne päivät Balilla meni aika rennosti. Muut talon asukkaat oli koulussa, joitaki paskatautisia ihmisiä oli kuitenki mun seurana. Jes. Rannalla tuli käytyy ja tasoteltuu aikaeroo. En voinu uskoo et oon siellä. Ida sano rannalla ekana päivänä ku seisoin vaa ja kattelin huokaillen ympärilleni: "Mitäs tykkäät?" Ja virnisti Idamaisen söpösti.

Kylhän mä tykkäsin. Hiekkaa silmän kantamattomiin, isoi aaltoja ja se meren tuoksu. Siin on jotai.

16. päivä, eli kolmantena päivänä mun saapumisen jälkee mentiin Idan kaa Kutalle moikkaamaan mun tulevia koulukavereita. Käytiin syömässä, juomassa ja tutustumassa. Jouni ja Laura, tää espoolainen teekkaripariskunta, vaikutti oikeen mukavilta. Sovittiin et seuraavana päivänä lähetään skoottereilla kiertää saarta.

Jepjep. Aika suden suuhun mentiin taas. Olin ollu pari kertaa huvilan poikien kyydissä, ja vähän kyl arvellutti koko homma. Kuta oli sellanen kaaos, et en uskonu ikinä ajavani siellä paikallisten seassa. No, seuraavana aamuna kävin kuitenki vuokraamassa skootterin ja ajelin vähän edestakas siinä huvilan lähistöllä. J&L tuli tuomaan toisen rinkkansa sinne huvilalle meijän reisun ajaks, ja sit sitä mentiin. Ei oltu oikeestaan suunniteltu mitään sen reissun osalta. Siinä huvilalla päätettiin aika suurpiirteinen reitti: Tanah Lot:in (kivisaarella keikkuva hindutemppeli länsi-Balilla) kautta Ubudiin, keski-Balille. Tai oikeestaan sovittiin et lähetään vaan johonki sinne suuntaan.

Oltiin yks yö Ubudissa, joka on entinen taiteilijakaupunki. Varmaan nykyinenki, mut aika paljon siel nyt näky vaan turismia. Oltiin vaan yks yö, ni ei oikeen osaa sanoo. Vettä alko tulee matkalla pirusti, ja eihän meillä mitää sadeviittoja viel ollu. Pysähdyttiinki aina odottamaan sateen laantumista. Nopeesti ne meni aina ohi. Ubudin hostelli oli hyvä. Se oli rakennusvaiheessa, eli aika halpa, aamiainen tuli terassille, uima-allas oli toiminnassa ja huone oli siisti ja ilmastoitu. Oiskohan maksanu vajaat 20euroo yö. Jaettuna kolmelle = not bad. En muista kyl nyt sen hostellin nimee, mut se oli ihan Monkey Forestin vieressä. Apinametsä oli ihan okei. Ne apinat oli aika veijareita kyl. Siellä ne juoksenteli ihmisten seassa, söi, paneskeli ja elämöi. Miljööki oli aika viidakkokirjamainen: kivitemppeli viidakkokasvillisuuden keskellä, jännii patsaita ja erikoisii hahmoja. Sisäänpääsymaksu oli kaksinkertaistunu vuodesta 2008 (Lonely Planet), eurosta kahteen. Porukkaa siis riitti. 

Ubudista otettiin kurssi kohti Balin vuoria. Bongattiin kartalta Gunung (Mount) Batur, jonka varjossa oli järvi, Danau Batur. Kuultiin et siellä oli jotai kuumii lähteitä, ja aateltiin whynot. Tää meijän kartta muuten pitää mainita. Se on mul vieläki messissä, vaik nyt ku kirjotan tätä ni on yks päivä koulun alkuun Phuketissa. Taitaa tulla Suomeen mukana. Ostettiin se tyttöjen kämpän läheltä Mini Martista. Käsin piirretty tiekartta mihi on merkitty jotai temppeleitä ja bensa-asemia, majotuspaikkoja ja rafloja. Siin oli koko Bali, ja isoimmista mestoista yksityiskohtasemmat kartat. KÄSIN PIIRRETTY. Haloo. Just joku käsin tuherrettu tiekartta kannattaa ostaa ku lähtee tolleen suunnittelematta reissuun. Hyvin se kuitenki palveli, vaik vähän kyl alkuun epäilytti. Mageit kuviiki siin oli, hehe.
Matkalla sinne vuorelle oli katu, jonka varrella oli about 20km käsityökauppoja vieri vieressä kummanki puolen tietä. Huhhuh. Tuntu et ne ei lopu ikinä. Matka oli ylämäkee suurimmaks osaks. Ylläriii! Yks paikallinen heppu tuli juttelee meille ku raavittiin päätämme sen kartan kaa yhessä risteyksessä. Se ohjas meijät helvetin kalliiseen, mut sitäki hienompaan raflaan, missä syötiin buffetista ja kateltiin upeeta maisemaa. Se oli pienemmän vuoren kyljessä, ja siit oli panorama-näkymä sinne Danau Baturille ja vuorelle. Uskomaton paikka. Sitä meni pieni ihminen mykäks. En muista koska se oli viimeks purkautunu, mut sen juurella näky selkeesti mistä laava oli jyränny menemään. Upeeta, upeeta. Sääki oli selkee ja kaikkee. Muistan sen näkymän kyl aika pitkään.
Melkosen skouttaamisen tuloksena päädyttiin hostelliin nimeltä Under the Volcano III : Bufeesta siis lähettiin täysin massuin kohti järvee, koska oltiin kuultu et siellä on majotusta niiden kuumien lähteiden tienoilla. Laskeuduttiin aika reilusti alaspäin, ja kartotettiin vähän majotusmahollisuuksia. Oltiin kuitenki aika ajoissa, ja homma meni lähinnä ajeluks ja ihmettelyks. Ei tosiaan ollu vaikee löytää majapaikkaa, ku heti jos pysähty hetkekski ni joku tuli jo nykii oman mestansa suuntaan. Helpotti hommaa, mut totta puhuen oli aika ärsyttävääki välillä. Myöski jotain taiteilijoiks esittäytyneitä tyyppejä tuli aina esittelee kuinka joku suomalainen oli kirjottanu suosituksensa niiden kirjaan. Päästiin aika hyvin niistä eroon huomauttamalla että milläs kummalla me niitä sun taideteoksia raijataan, ku ollaan skoottereilla matkassa? Hahah, joku ei tosin tästä lannistunu, vaan sano tyyliin "I also have some very small paintings for you sir..?"
Nojoo, back to da point. Ajettiin siis aika pitkälle, ja päädyttiinki sit lopulta semmoseen pieneen kylään, jonka nimi on ehkä Songan. Tiet oli kapeita, ja me oltiin nähtävyyksiä. Ajettiin kunnes tie loppu, ja pistettiin skootterit parkkiin tomaattiviljelyksille. Oltiin Danau Baturin pohjoispäässä. Siel oli joku hindutemppeliki, mut ei oikeen oltu varmoja saako niihin mennä, ni ei otettu riskii. Siel ei nimittäin näkyny ketään keneltä kysyy, ja vaik ois näkynyki, ne ei luultavasti ois hirveen hyvin englantii puhunu. Se oli ah. Se oli. Maissipeltoo, tomaattii ja jotain kaalii kasvo siinä kylän puolella, ja pilvet laskeutu vuorien reunoja pitkin sen kylän päälle ja sinne järvelle. Ne nimittäin laskeutu. En oo ikinä nähny mitään semmosta. Yks tän reissun tähänastisista top3 -maisemista. Sankasta pilvimäärästä huolimatta aurinko paisto jostain välistä ja valas hämysesti sen kylän. Sieltä temppeliltä näky kylässä päin yks isompi talo, joka pisti esiin niiden peltojen takaa. Siinä oudossa valaistuksessa ja pilvi-ilmiössä oli jotain maagista kyl. Tuli mieleen klassinen Aasia-maisema, samurait ja luonnonläheisyys ja kaikki. Samurait on Japani-juttui, joojoo :) Mut silti Aasia. Muistan ne kylmät väreet, ja niitä tulee vielki ku muistelen sitä. Ärsyttää ku en saanu ostettuu sitä kunnon kameraa tälle reissulle. Toi mun nykyinen pokkari ei tee ollenkaan oikeutta sille pysäyttävän kauniille hetkelle minkä siel koin.
Ajeltiin takas "sivistyksen pariin", ja käytiin kyselee niist kuumista lähteistä. Siel oli semmonen kallis mesta, mihin makso about 13e/hlö sisään, täällä päin maailmaa siis melko kallista. Enemmän ku esim meijän majotus per henkilö yhtenäkään yönä Balilla. Satuttiin törmäämään semmoseen hyvännäköseen naiseen, joka ohjas meijät rakenteilla olevaan, paikalliseen mestaan. Siellä hinta puolittu about kuuteen euroon, ja homma toimi täydellisen hyvin. Sovittiin et mennään sinne seuraavana aamuna. Saatiin alkudrinkit, pyyhkeet, saippuat ja snackit. Oltais sil hinnal saatu lilluu siellä altaassa vaikka koko päivä. Ainii, ja saatiin sit sen saman mimmin kautta majotus tuolta Under the Volcano III:sta, ja ku majottu siellä ni sai vielä 10000ringgiä (eli jonku euron) alennusta niistä kuumista lähteistä.
Toi hostelli oli mageella paikalla, ihan sen järven rannalla. Jos on huono nukkumaan, niinku minä, tätä tosin kannattaa harkita kahteen kertaan. Äänieristys oli olematon. Asioita jotka piti mua hereillä ton yön aikana:
- Häät joissa laulettiin karaokee, huonosti
- Ankkalauma
- Pari koiraa
- Naapurin saksalaiset, ekaks illalla ku oltiin just menty koijaa, ja sit aamulla neljältä ku ne heräs lähteäkseen kattomaan auringonlaskuu Gunung Baturin huipulle
- Muutama kukko, jotka alotti aika pirun aikasin
- Myrsky

Paskimmin nukuttu yö koko reissulla. Jäi mieleen.

Ainii ja vessas oli torakka. Chilli erakkotorakka, ei hievahtanukaa koko aikana.

Käytiin siis niissä lähteissä, ja lähettiin kohti etelää. Käytiin Pura Besakih -nimisen hindutemppelin kautta. "Suurin hindutemppeli eteläisellä pallonpuoliskolla" vaimitensemeni. Jos on asiasta kiinnostunu, ni mene ihmeessä käymään. Maisematki on upeet, mutta rahastustahan toiki on helvetti sentään. Eka sisäänpääsy ja parkki, sit se joku liina mikä piti olla muka kaikilla, ja sit viel opas et sinne pääsee mestoihin sisään. Kusetuksen maku oli aika vahva, ja lisäks oltiin viel aika hiton nälkäsii = paha mieli ja kiukutteluu.

Seuraava yö oltiin Sanurissa, Denpasarin itäpuolella. Otettiin rannan tuntumasta hostelli, ja päätettiin herää kattoo auringonnousuu. Bali on kuuluisa kauneista auringonnousuista ja -laskuista. Jouni sai jonku pöpön ja ravas koko yön vessassa, ollen välillä istuma-asennossa ja välillä polvillaan, if you know what i mean. Se raahautu rohkeena mun kaa kattoo sen auringonnousun, mut hitto se oli kalpee. Oli upee nousu, ei voi muuta sanoo. Istuin hiljaa siin rannalla ja mietiskelin. Tätä tyttöö lähinnä. Positiivista hitto, mä uskon tän meijän jutun onnistumiseen aika paljon, ja se antaa mulle voimii jaksaa ikävää. Heh, herkistelyy tähä väliin.
Vähän ku ois ollu vähemmän pilviä.. No, upee oli eniveis. Jouni oli nii paskana, et päätettiin ottaa huone Watering Hole -nimisestä hostellista siitä aika läheltä, ja viettää se päivä Sanurissa. Pariskunta vietti päivänsä hostellissa, mua ei huvittanu. Otin kirjan messiin ja lähin rannalle lueskelee. Istuin aika kauan ja luin Sam Sheridanin "The Fighter's Mind"ia. Hyvä kirja kenelle vaan joka on kiinnostunu kamppailulajeista ja niihin liittyvästä henkisestä puolesta. Se on koottu lähinnä haastattelujen ja kirjailijan oman kokemuksen perusteella. Rivien välistä voi lukee myös pätevänolosia elämänohjeita. Isoo peukkuu tälle. Pitää lukee tän hepun aikasemminki kirjottama "A Fighter's Heart".
Siinä istuskellessani kaljan ja kirjan kera, siihen tsippaili paikallinen äijä, joka siinä rupes mua sit jututtamaan. Höpistiin kaikennäköstä Balista, Suomesta, turismista ja sen vaikutuksista Baliin. Tykkäsin siit hepusta. Kävin hakee meille Bintang-bisset sellasest kiskakärrystä, jonka myyjä sano joka väliin "See you!" aina ku menin siihen tai siit ohi, tai aina ku lähin. Hassua.
Kaveri kiitteli bissestä kovasti ja sano et venaa hetki. Se hyppäs pystyyn ja lähti kans sinne kiskalle. Se kävi hakee meille pussit pähkinöitä ja kerto et bissen kaa pitää olla pähkinöitä. Hymyilin, sanoin ok, thanks man, ja jatkettiin juttuu bisseinemme ja pähkinöinemme. Se oli hyvä juttutuokio. Fuck Pura Besakih, tollasii kokemuksii mä haluun täältä enemmän.

Seuraavana päivänä ajeltiin jo takas tyttöjen kämpille, ja pari yötä ehin vielä viettää niiden nurkissa. Vikana iltana otettiin reissun eka keitto siel niiden kämpillä, ja talo oli täynnä jengii. Oli hauskaa, mut tietty lähtöyönä piti iskee se kakkaoksennus -tauti. Lennot Thaimaahan oli aika perseestä, ja varsinki se lähtö ja kamojen raahaaminen. Huh.

Päälimmäisinä asioina Balista jäi mieleen upeet maisemat, ylimukavat ja avuliaat ihmiset, turismin vaikutukset (mm Kuta, yök) ja valitettavasti rahastuksen maku.

To be continued..