Tulin lentokentälle joskus kaheksan aikaa illalla, vieläki suht kalpeena. Otin koneessa riskin ja söin jonku sämpylän ja jälkkärin mitkä Thai Airways tarjos. Vähä jännitti et pysyykö sisällä, mut pysyhän se. Ei ollu siihen mennessä pysyny nimittäin edes vesi..
Pääsin ulos terminaalista ja tein the ultimate turistivirheen: otin ekan taksin mitä mulle tarjottiin. En ees tiiä oliks se oikeesti taksi, vai joku heppu vaan joka keräs rahaa dokaamiseen sillä, et se heitti mut lentokentältä Kathuun. Heti ku istuttiin autoon ni huomasin et hitto mikä viinanlöyhkä siit äijästä lähtee. Se puhuki vähän takellellen, mut ajattelin et sil on vaan huono englanti. Nojoo, pääsin perille, mut se otti kyl ylihintaa. Tiesin sen jo siinä ku käveltiin sinne taksille, ja katoin niiden oikeiden taksikuskien ilmeitä. Kannattaa AINA, vertaa hintoja, varsinki lentokentillä ja tollasilla mestoilla missä on paljon tarjontaa ja paljon turisteja.
Tulin siis Kathuun joskus ysin jälkeen, ja kysyttiin tietä hostelliin nimeltä Baan Panyah. Olin kattonu sen netistä, ja Asia Exchangen orientaatiokirjeessäki oli entiset opiskelijat paikkaa suositellu. Seki löyty hetken päästä, ja marssin sisään. Vastassa oli vanha ukkeli mistä tuli mulle mieleen se Karate Kidin Sensei. Mikäs Mr. Miyazaki se nyt olikaa. Se puhu tosi huonoo englantii, ja meinas olla hankalaa hoitaa se huoneen lunastus. Olin netistä urpona varannu jo deluxe-huoneen valmiiks, mut oisin halunnu vaihtaa sen pienempään. Mihin hittoon mä muka tarviin jotain deluxe-huonetta yksinäni?? Mr. Miyazaki oli kuitenki sen verran kujalla, et turhauduin lopulta ja otin sen huoneen minkä olin varannuki. Halpa se oli enikeis. Siinä ku säädettiin, siihe aulaan tuli aika pohjoismaalasen näkönen pariskunta, jotka sit pienen pälyilyn jälkeen sanoki ”morjens”. Esiteltiin toisemme, ja ne oli kans tulossa opiskelee Prince of Songkla Universityyn. Siitä asti ollaan pyöritty kimpassa ja nyt asutaan samas talossa. Täst talosta myöhemmin lisää. Kävelin lähimmälle seven-elevenille nostamaan rahaa maksaakseni sen huoneen, ja ostin iltapalaa. Asetuin siis huoneeseeni, ja tää pariskunta oliki majottunu mun huonetta vastapäätä.
Vietin ekan iltani Phuketissa juoden Singhaa ja kattoen Muay Thaita telkkarista. Tuntu hyvältä.
Jouni ja Laura asusteli Patongilla, vaan kivenheiton päässä Patong Beachiltä. Nähtiin seuraavana päivänä. Mä käppäilin Panyahista koululle, ja sovittiin et nähään siinä jossain. Ne oli jo vuokrannu skootterin, ja lähti tulee Patongilta sinne päin. Kävin kampuksella vähän ihmettelemässä ja ottamas kuvia. Menin istuu ihan koulun porttien viereen, yhteen ravintolaan, kaljalle tai syömään, en muista.
Tän ravintolan nimi on thaimaalainen, mut se tarkottaa ”Yliopistolla”. Sen omistaa britti nimeltä Justin. Siin on avulias heppu. Ja sil on myös hyvä bisnesvainu. Ollaan nimittäin syydetty aika paljon bahteja sille. Sillon ku tultiin ni käytiin siin vaan syömäs ja käyttämäs nettii kämpän ettimiseen. Se autto meitä. Se tuns porukkaa ja neuvo mistä kannattaa ettii ja mitä kannattaa maksaa. Kyseltii myöski skoottereita ja se ties pari mestaa. Meijän saapumisen jälkeen siihen ilmesty kyltti ”Tervetuloa kaikki opiskelijat Suomessa!”. Taidettiin mainita et meit on tulos 80 suomalaista ja äijä haisto rahan, hahaha. Se on nimittäin alkanu vuokraa skoottereitaki siinä, ja välil markkinoi jotai bileitä ku käydään. Ja me käydään siinä aika usein. Niil oli aluks ruokalistatki vaan thaiks ja se aina kyseli mitä voitais haluta. Nyt siel on englantilaisesta aamiaisesta lähtien kaikennäköstä, ja listat englanniks. Ja kauppa käy!
Jouni ja Laura tuli sinne, ja tää uuski pariskunta, Juuso ja Susanne (AKA Sussu) pölähti siihen kans. Alettiin yhes ettii asuntoja, ja hitto et etittiinki kauan. Melkeen kaks viikkoo! 24.9. alotettiin metsästys, 27.pvä alko koulu, ja 6.10 muutettiin vihdoinki kymmenen hengen voimin Rawaille.
Orientaatioviikko meni hyvin. Aika perushommii: tutustuttiin kampukseen, rakennuksiin, opettajiin ja toisiimme. Saatiin infoo koulun ja Asia Exchangen toimintatavoista ja ah, lähettiin perjantaina päivällä viikonlopuks Phi Phi Don Islandille. Vapaa-aikaa ei kauheesti jääny, ku kämppää etittiin aika intensiivisesti.
Phi Phi oli hyvä keissi. Tosin vähän hävetti ku ryysittiin sinne lautalle vajaan kaheksankymmenen länkkärin voimin. Lauttamatka kesti pari tuntii, ja siinä ehtiki jo pari Singhaa tuhoomaan. Perillä mua alko vituttaa tää ala mitä opiskelen, taas. Matkailu tuhoo kaiken siistin. Juujuu, se tuo vaurautta paikallisille, ja parantaa niiden oloja. Mut mitä niille tapahtuu loppujen lopuks? Suurin osa, ellei kaikki, silläki saarella saa elantonsa meijän rikkaiden hyvinvointivaltion kakaroiden paapomisesta ja palvelemisesta. Ja me kehataan viel valittaa et ne pyytää ylihintaa jos joku ateria maksaa 4 euroo. Se on totta et ne koittaa ”kusettaa” ja saada isompaa katetta, mut camoon, sul on varaa maksaa siitä puusammakosta sataviiskyt bahtii (3,5e) sen sijaan, et alkaisit tinkimään sitä johonki 100 bahtiin. Pointti mitä ajan takaa on se, et se paikka on ollu joskus paratiisi. PA-RA-TII-SI. Just sellanen paikka mistä siellä kuvattu The Beach –leffa kertoo. En jaksa alkaa selostaa sen kulkuu, mut kannattaa kattoo. Unelma. Turkoosia vettä, korallia, valkosta hiekkaa, viidakkoo, ja jylhiä kallioita. Kylmät väreet tuli ku aloin miettii, et jos oisin ollu se joka ne saaret löytää.
Kuvitellaan hetki:
Täydellinen luonnonrauha. Keskellä merta, ei tietookaan sivistyksestä. Siellä mä oisin ollu, maannu ehkä hiekalla, ehkä bambuveneessä, ehkä puumajassa, ehkä oisin tajunnu ottaa riippumaton messiin. Jonku aikaa, puhutaan kuukausista, olisin nauttinu olostani, syöny mitä löytäny ja ollu itekseni ajatusteni kanssa. Ehkä oisin kesyttäny jonku eläimen mulle seuraks. Alkaa menee aika tarzaniks.
Yks päivä nousen mun riippumatosta, otan huikan mehuu kookospähkinästä, venyttelen vähän ja avaan sit vasta silmät. Horisontista lähestyy laiva. Ne rantautuu, ihastelee mun saarta ja asettuu sinne. Ne sattuu olemaan elokuvaporukkaa, ja päättää tehä mun saarella kuvattavan elokuvan. Enhän mä siitä mitään rahaa saa, ei se saari oikeesti oo mun. No, aikaa kuluu ja ne tekee sen leffan. Okei, mä voin majottuu muualla eikä ne häiritse mua.
Menee pari vuotta. Se saari, MUN saari, on täynnä turisteja, ja joka paikassa rakennetaan uutta ravintolaa ja hotellia ja hierontapaikkaa. Ai vittu että vituttaa.
Pocahontas & Tarzan, I feel you.
Huh. Sain purkaa ni nyt voi taas jatkaa. Etittiin hostelli, ja saatiinki ihan hyvä diili aika läheltä rantaa. Allas vallotettiin ihan ekaks, ja sit alkoki olee jo ruuan ja juoman aika. Bucketit tuli tutuiks tolla reissulla, huhhuh. Syötiin meijän hotellin vieressä, Bora Bora –nimisessä paikassa, joka oli ennen ollu joku bilemesta, mut nyt siel soi suurimmaks osaks joku country-musiikki, joka sopi mun mielestä Phi Phille ku kyrpä Pamelalle. Jos joku miettii mun suuntautumista, ni kyrpä Pamelalla ei oo hyvä juttu. Lähettiin siitä porukalla pohjosempaan, kohti baarii jossa oltiin sovittu näkevämme koko poppoolla. Baarin nimi oli Hippies. Siel oli tulishow’ta, limboo, hyppynaruu ja halpaa viinaa ämpäreissä. Oli hauskaa hitto vie. Toi baarielämä ei vaan jotenki jaksa enää innostaa mua samal tavalla ku entisinä päivinä. Lähin siis, pienel riskillä mut humalassa tuntu hyvält idealta, yksinäni kävelee kämpille ennen muita. Kävi tuuri, enkä tullu ryöstetyks.
Seuraavana päivänä käytiin snorklailemassa. Wau. Koralli ei ollu mitenkää kummosen väristä, mut kalat oli kyl värikkäitä, ja vesi matalaa ja turkoosia. Se oli yllättävän chilliä puuhaa. Meijän venekuski otti nokosia sil aikaa ku lilluttiin vedessä ja ihmeteltiin fisuja. Oli aluks jotenki kuumottavaa nähä ne kaikki merisiilit ja muutenki, mut siihen tottu ja pysty nopeesti rentoutuu. Hitto mä odotan sitä et pääsen sukeltaa! Raya Diversin heput asuu meijän naapurikämpässä, ja on kuulemma tulossa esittelee toimintaansa meijän koululle. Naapurialee? Perhaps! Ilta meni taas keitoissa, mut tällä kertaa olin aika fiiliksissä. Olin nimittäin netistä kattonu semmosen paikan ku Reggae Bar, missä oli Muay Thai –kehä keskellä sitä baaria! Huh, unelmaaaaaaaaAAA! Oli kyl aika rävellyksen näkösiä matseja, sinne nimittäin sai mennä kuka vaan tappelee, palkintona ilmanen ämpäri viinaa, haha. Välillä oli ihan paikallismyllyjäki mis oli parempi meno, mut niis oli sit aika paljon tätä show-aspektii. Ne heitti jotain hulluja hyppypotkuja ja –polvia, kaatuili ja lens ulos kehästä. Mut niist näki et ne haldas homman, joka tapauksessa. Oltiin siellä jonku aikaa, ja lähettiin taas Hippiesiin. Jes. Vähän ois voinu jotain muutaki järjestäjät keksii, mut mikäs siinä.
Seuraavana aamuna sattu päähän, ja reissu oli ohi. Kaks tuntii siin samassa lautassa, krapulassa. Ei hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti